23. heinäkuuta 2016

Puutarhaunelmia Lapualla


Kävin Vuokko-ystäväni kanssa viettämässä lähes helteistä kesäpäivää Lapualla. Yksi pääkohteistamme oli Jokilaakson Matkailupuutarha.

Opastettu puutarhakierros kesti kaksi tuntia, ja sen aikana saimme seikkaperäisen selvityksen niin puutarhan upeista puista kuin perennoista ja tämän vanhan, sata vuotta toimineen emäntäkoulun historiastakin. Mikä keidas keskellä Lapuan vireää kaupunkia!

Olin niin lumoutunut kasvitietoudesta, että en malttanut (ja lopulta en enää jaksanut) keskittyä kuvaamaan kaikkialla ympäröivää kauneutta. Siksi tässä vain muutama kännykkäkameran kuva. 

Erityisen hienoja olivat mielestäni monimuotoiset ja monisävyisen vihreät havut. Niistä erikoisimpia olivat käärmekuuset ja surukuuset. Tässä kuvassa taivaaseen kurottavia surukuusia.


Tavallisesti esittelykierros kestää ilmeisesti noin tunnin. Hyvän opaskyltityksen ansiosta kukkia, hyötykasveja sekä koristepensaita ja puita voi ihastella myös omatoimisesti. 

Puutarhassa on iloa lapsillekin, sillä jokirannassa on myös muutama lammas, kanaperhe ja luppakorvakaneja. 

Puutarhan löydät osoitteesta Siiriläntie 3, Lapua. 



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti