20. kesäkuuta 2015

Juhannuskukkia kaupungeissa

Olen viettänyt juhannuksia maalla ja kaupungeissa, ystävien kesämökillä ja omassa kodissani.
Tänä vuonna juhannussauna lämpeni eteläsuomalaisen kaupungin kerrostalossa.

Minun juhannukseeni liittyvät villikukka-asetelmat, jotka saavat rönsyillä luontonsa mukaisesti.

Juhannuskukkia kattoterassilla

Lapsuuteni ja nuoruuteni juhannukset vietin perheen ja ystävien kanssa kotona satakuntalaisessa pikkukaupungissa. Iso jokirantatontti oli vanhempieni yhteinen harrastus ja onnen lähde. Isä viljeli maissit ja tomaatit, äiti kesäkukat. Suuri osa rannasta rehotti luonnontilassa. Sieltä keräsin kissankellot ja harakankukat suloiseen, patinoituneeseen koriin. Viime vuosina olen kerännyt kukat samaan koriin nykyisen kotikaupunkini polkujen varsilta.

Nyt isää ei enää ole, talo ja ranta ovat vaihtaneet omistajaa, vanhalla puutarhalla ei ole hoitajia. Käyn joskus kesäisin äidin kanssa tervehtimässä tuttua rantaa. Sieltä täältä löydämme vielä itsekseen kylväytyneen kukan.


Kuvamuistoja puutarhasta, jota ei enää ole.



Tässä on pala sielunmaisemaani, mieleni mansikkapaikka.






On ihanaa muistella!
Muistelussa liittyvät yhteen
kaikki elämän rakennuspuut,
kaikki eletty ja koettu,
opittu ja oivallettu,
toivottu ja toivuttu.


Jukka ja minä
Varhaislapsuudesta mieleeni on jäänyt juhannus, jonka vietimme äidin sisaren perheen luona Tampereella. Minulla oli siellä serkkuja, joista lähinnä ikäiseni oli herkkä ja hiljainen Jukka. Isä otti Jukasta ja minusta kuvan polulta matkalla kauniiseen järvenrantaan. Muistan vieläkin, miten tuoksuvat koiranputket röyhysivät polun molemmin puolin paljon meitä korkeampina. Olenko siitä asti rakastanut koiranputkia?








Mittumaari ja kesäpäivänseisaus


Juhannus, tai mittumaari(a), valon ja keskikesän kohokohta, on ollut alun perin muinaisuskontoon liittyvä juhla Suomessa, Ruotsissa ja Baltian maissa. Juhannukseen on liittynyt uskomuksia ja taikoja, joilla on yritetty varmistaa vuoden sato ja naimaonni. Monet kristilliset kirkkokunnat viettävät juhannusta Johannes Kastajan syntymäpäivänä.

Kesäpäivänseisaus on vuoden pisin päivä. Pohjoisella pallonpuoliskolla se sijoittuu  juhannuksen aikaan. Tänä vuonna kesäpäivänseisaus on sunnuntaina 21.6. Se tarkoittaa, että aurinko paistaa keskipäivällä kohtisuoraan taivaalta Kravun kääntöpiirillä.

2 kommenttia: