14. kesäkuuta 2015

Näkemiin, Oskar


Oopperan harjoituksista: Oskar Merikanto (Jussi Merikanto) kantaa murheita ja menetyksiä sisällään.


Mitä sanoa oopperasta, jonka kriitikot ovat jo ylistäneet monin sanakääntein? Ehkä sen, että tänään sen viimeisessä esityksessä nousi pintaan haikeus, mutta ennen kaikkea kiitos siitä, mitä ooppera antoi yleisölle ja myös sen tekijöille.

Miksi liikutuin ja nauroin


Ooppera ei sisällä tarunhohtoisia juonenkäänteitä eikä jylisevää sankaruutta, eikä se voisikaan. Jos joku taiteilijoistamme on ollut rauhaa rakastava, riitoja ja draamoja kaihtava mies, hän on ollut tämän oopperan päähenkilö, Oskar Merikanto. Hän arvosti sopua ja rauhaa, mutta joutui elämään läpi vaikeat ajat punaisten ja valkoisten raastavissa taisteluissa. Kansan rakastaman säveltäjän elämäntarina liikuttaa ehkä juuri siksi, että hän palveli suomalaisia säveltämällä meille rakastettuja lauluja, ei tehden itsestään suurta numeroa eikä elämää suurempaa Taiteilijaa.

Diivakin lavalla nähtiin, nimittäin upean Johanna Rusanen-Kartanon riemastuttavasti parodioima Aino Ackté. Ihan sai ääneensä nauraa.

Oopperan harjoituksista: "Minä en jaksa näiden amatöörien kanssa!"
Aino Ackté (Johanna Rusanen-Kartano) on vihassaankin suuri. 


Nimiroolin esittäjä Jussi Merikanto (ei sukua Oskarille) laulaa komeasti ja sopii täydellisesti ystävällisen Oskarin rooliin. Jokaisen solistin voisi kehua erikseen, oopperakuoro ja lapsikuoro olivat iskussa. Elämälle-oopperan libreton kirjoitti Kansallisoopperan päädramaturgi Juhani Koivisto. Sävellys on Jaakko Kuusiston.

Jussi Merikanto on aiemminkin esiintynyt Ilmajoella, ja nyt ensi kertaa nimiroolissa.
Tässä Jussi on palaamassa tauolta toisen näytöksen harjoitukseen.


Oopperan säveltäjä ja kapellimestari Jaakko Kuusisto ja näyttämömestari, juhlien varapuheenjohtaja Ari Hakoniemi
seuraavat säätietoja kenraalia edeltävänä päivänä.  Sateista ja kylmää riitti, lämmintä oli vain sydämissä.


Ilmajoen Musiikkijuhlat sai 40-vuotisjuhlavuotensa arvoisen oopperan ja loistavan konserttiohjelmiston. Ensi kesäkuussa meillä on onneksi vielä tilaisuus nähdä Merikanto-ooppera Ilmajoella. Kiitos ja – Oskarin tavoin – kumarrus.

Kuvat: Iina Åman

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti