6. maaliskuuta 2016

Havaintoja ajasta

Kävin ystävien kanssa vaihteeksi naapurimaakunnan puolella.

Halusimme nähdä Tikanojan taidemuseon näyttelyn, joka pohjautuu museon oman kokoelman taideteoksiin.

Näyttely oli koottu mieleenjäävistä rinnastuksista: kun vanhan teoksen rinnalle asettuu uusi, molemmat näkyvät toisin. Näyttelyn tiedonjyvistä muodostuu puhutteleva jännite. Sen historiakuvista nykyteoksiin on luettavissa kansamme ja kansakuntien historiaa tähän päivään asti, mutta myös palasia Tikanojasta, ihmisistä ja heidän intohimoistaan.

Näyttelyn kuraattorin Hannele Rantalan teksti on luettavissa seinältä heti kierroksen aluksi.


”On kysymys katseesta; siitä mitä näemme, kun katsomme asioita. Katsomista seuraavat näkeminen, ymmärtäminen ja kokemus muodostuvat havainnon kautta. ---
Yksikään taideteos ei synny tyhjiöön. Samalla kun teos heijastaa omaa aikaansa, se lainaa myös mennyttä. On kiinnostavaa asettaa teokset oman aikansa kehykseen. Kokonaisuudet muodostuvat palasista ja historia näyttäytyy palapelinä, jota kokoamme yhä uudelleen ja uudelleen. Aina joku pala tuntuu kuitenkin puuttuvan. Elämme jatkuvassa kaaoksessa, jota yritämme hallinnoida. Historian voi tulkita niin, että elämme aina aikaa ennen sotaa. Tulevaa voimme parhaimmillaankin vain aavistaa. "

Tässä postauksessa ei ole kuvia, koska kaikki näyttelyssä pitää saada nähdä ja kokea itse. 


Ennen sotaa – Havaintoja ajasta Tikanojan taidekodissa  Vaasassa 22.1.–8.5.2016
Vaasanpuistikko 10, Vaasa