20. joulukuuta 2015

Jussit tuovat joulun


Omaan jouluuni on lapsuudesta asti kuulunut se korkea hetki, kun Suomen Turku julistaa joulurauhan. Turussa asuessani olin osa sitä suurta joukkoa, joka kokoontuu joka vuosi, säässä kuin säässä, joulurauhanjulistukseen Vanhalle Suuurtorille. Julistuksen jälkeen jokirannan ravintolat tarjoilevat glögiä ulkoterasseillaan, ja vain kiireisimmät rientävät niiden ohi. Oli aina ihanaa viettää kaupungilla tunnelmallinen hetki iloisessa seurassa. 


Kun muutin neljä vuotta sitten Seinäjoelle, joulu oli löydettävä uusista asioista. Silloin löysin Etelä-Pohjanmaan Mieslaulajat Jussit. Jussien joulukonsertti vain pari päivää ennen joulua toi joulumielen, ja uusi kotikaupunki tuntui äkkiä paljon kotoisammalta: Tänne voin kuulua.
"Tämmöisillä parametreillä – kaks, kol."

Tänä vuonna osaan jo odottaa, että Jussien joulukonsertissa Lakeuden Risti täyttyy lähes viimeistä penkkiä myöten kuulijoista. Heidän joukossaan on nykyisin jo paljon tuttuja, ystäviäkin.



”Ja tämä on diminuendo”


Seurasin lauantaina Jussi-kuoron joulukonsertin harjoituksia Nurmon kirkossa. Kuoron taiteellinen johtaja Tommi Niskala prässäsi lauluihin vielä viimeistä silausta. Alajärveläislähtöinen kuoronjohtaja toimii päätyökseen Kallion seurakunnan kanttorina.

Johtajan korva on tarkka, ja joitakin kohtia hiottiin huolellisesti, kunnes jokainen ääniala soi vaatimusten mukaan. 

Niskalan tapaa harjoituttaa tätä komeaa kuoroa on hauska seurata. Välillä hän katkaisee laulun, rientää ohjaamaan tarkemmin, korjaa, säestää pianolla. Välillä hän vetää joulukonsertissa esiintyvälle sopraanolle Hannakaisa Nyröselle kuuluvaa soolo-osuutta (korkealta). Sanailu on humoristista, mutta ohjeet uppoavat: ”Ykkösbassot, ajatelkaa että laulatte pikkuisen ylämummoon koko ajan.” Lopulta maestro on tyytyväinen. "Jess. Noin."

Minulla oli aikaa katsella ympärilleni Nurmon viehättävässä puukirkossa. Nikkarityö ja koristemaalaus pääsevät täällä oikeuksiinsa. Kattovalaisimet tuovat kirkkosaliin juhlavaa tunnelmaa.






Tiistaina Lakeuden Ristissä odotan kuulevani taas monien hienojen laulujen joukossa sen pienen ja herkän laulun, jonka tämä miehinen kuoro osaa laulaa niin sydämeenkäyvällä tavalla. Laulun nimi on Jouluyönä. 


Koristeissaan kiiltää kuusi       
luo tupahan tuoksuaan.
Lumi äsken satanut uusi
kuin harsona kattaa maan.

Nyt vanhojen huolet hukkuu,
kuin pilvehen peittävään.
Hymy huulilla lapset nukkuu
yhä kääröt käsissään.

Tänä yönä enkelin siipi
yli kattojen hiljaa lyö.
Syvä hartaus mieleen hiipii,
pyhä kirkas jouluyö.


Tuo pieni laulu ei ole kaikkein tunnetuimpia, kuten ei sen sanoittajakaan Helena Eeva
Helena Eeva (1923 – 1960) koki vain noin 15-vuotiaana Taipaleenjoen rantamilla sodan ja menetyksen surun, ja evakkomatka johti hänet myös Kauhajoelle. Yksi elämän käänteistä tapahtui, kun hän kohtasi Toivo Kärjen vuonna 1939 tai 1940 Laihalla, missä Kärjen isä toimi kappalaisena. Näin runotytöstä tuli tuottelias laulujen sanoittaja. Helena Eeva sanoitti laulunsa pääasiassa salanimillä, eikä hänen kaikista sanoituksistaan liene edes tietoa. Yksi tunnetuimmista sanoituksista on seinäjokelaissyntyisen Paula Koivuniemen vuonna 1968 levyttämä Jos helmiä kyyneleet ois.


Tiistaina 22.12. kello 19 Lakeuden Ristissä alkavassa konsertissa Jussit esittää meille taas monia sanomattoman kauniita joululauluja. Lopuksi saamme laulaa yhdessä Jussien kanssa Maa on niin kaunis. Tiedän jo etukäteen, että sillä hetkellä voisin pakahtua. 



13. joulukuuta 2015

Valoa hänen hiuksillaan

Teppo-ponin vetämillä rattailla Lucia-neito Ella sekä kynttilänkantajat Katariina ja Jenna avustajineen.






















Seinäjoella on syntynyt erityisen puhutteleva Lucia-juhlaperinne, jonka kynttiläkulkueeseen osallistuu Tuki- ja osaamiskeskus Eskoon asukkaita, asiakkaita ja heidän omaisiaan sekä Eskoon henkilökuntaa. Olin työni vuoksi etuoikeutettu seuraamaan päivän valmisteluja ja osallistumaan valokuvaaja Timo Aallon kanssa kulkueeseen. 

Eskoossa valontuojan kulkue järjestettiin jo perjantai-iltana. Lucia-kulkueen reitin varrelta sammutettiin katuvalot, ja sysipimeä matka valaistiin ulkotulin ja kulkueeseen osallistujien kantamin lyhdyin. Tämän vuoden Lucia-neito Ella Riskumäki istui vanhan Teppo-ponin vetämillä rattailla. Hänen kynttilänkantajinaan toimivat Jenna Koskela ja Katariina Kauppila

Eskoon Lucia-juhlaan liittyy erityinen ajatus siitä, että koetaan yhdessä pimeys ja nähdään iltataivas – toivottavasti tähtien valaisemana. Tänä iltana emme nähneet tummalla taivaalla tähtiä Lucia-neitojemme kanssa, mutta sitä kirkkaampana loisti valo heidän hiuksillaan. 



Valontuoja.
Katariina ja Jenna, Lucia-kulkueen kynttilänkantajat.


























Kuvat: © Timo Aalto sekä Tuki- ja osaamiskeskus Eskoo
Meillä on Ellan, Katariinan ja Jennan omaisten antama kuvauslupa. 


Pyhä Lucia

Lucian päivä on valon juhlaa,  ja Lucia tuo mukanaan valon pimeyden keskelle. Lucia-neito on pukeutunut valkoisiin vaatteisiin, punaiseen vyöhön ja kynttiläkruunuun ja kantaa kädessään kynttilää. Lucian kynttiläkruunu symboloi enkelin sädekehää. 
Lucian päivää vietetään 13. joulukuuta. Se ei ole evankelis-luterilaisen kirkon kirkkovuoden juhla, mutta päivän viettäminen on muodostunut perinteeksi. Juhla periytyy monien muiden vuotuisjuhlien tapaan katolisesta pyhimyskalenterista. 

Pyhä Lucia  – Valotar – (Sancta Lucia, 283–304) on sokeiden ja näkövammaisten pyhimys, joka koki marttyyrikuoleman keisari Diocletianuksen hallituskauden lopulla noin vuonna 304. Mitään muuta Luciasta ei varmuudella tiedetä. 

Päivää on vietetty ennen kaikkea ruotsinkielisessä kulttuurissa, mutta nykyisin yhä useammin myös suomenkielisten keskuudessa, erityisesti kouluissa ja päiväkodeissa. 

Tietolähteet ja -lainaukset: Tunturisusi ja Wikipedia


"Taivaalla tähtivyö 
kirkkaana loistaa,

viestiä jouluyön
 
tuikkeensa toistaa.

Taivainen kirkkaus,
 
riemuisa julistus.
 
Kynttilät syttyy,

kynttilät syttyy.

 

Metsiin jo Pohjolan
 
vaipan luo hanki, 
ja maa on valkean
 
verhonsa vanki.
 
Taivaisen hohteen tuo,
 
Lucia valon suo,
 
Pyhä Lucia,
 
Pyhä Lucia.

 

Kiteet luo helmivyön
 
valkoiseen kaapuun.
 
Kätköstä talviyön
 
luoksemme saapuu 
Lucia seppelpää.
Juhlista hetki tää, 
saavuthan luoksemme,
 
Pyhä Lucia."



29. marraskuuta 2015

Jäämaailmassa Onnentiellä

Vuokko-ystäväni oli sitä mieltä, että minun pitää nähdä Suomen suurimman kyläkaupan Jäämaailma. En ole kovin ahkera shoppailija, mutta lähdimme kuitenkin lauantaiaamuna Tuurin-retkelle, koska kiinnostus oli herätetty. 



Kiertelimme kaupassa huvin vuoksi, ja tarttuihan meidän ostoskärryymme yhtä sun toista hyödyllistä ja jouluistakin. Ostoskierroksen loppupuolella suuntasimme kohti Jäämaailmaa. Kaunista!
Kuinka taitavasti upea kokonaisuus onkaan suunniteltu ja toteutettu! Kaikkialla on ihastuttavia oivalluksia ja suloisia yksityiskohtia. Jäämaailmaa hallitsee upea valtiatar, seuranaan lempeä yksisarvinen.



Jäämaailman valkoisen ja hopean sävyisen kauneuden toteuttamisessa ei ole säästelty mielikuvitusta, vaivaa eikä varmasti rahaakaan. Mutta on tähän tarvittu muutakin. On pitänyt sukeltaa satujen maailmaan, ammentaa sieltä tarinoita ja kuvastoa, joka saa meidät aikuisetkin pysähtymään ja haltioitumaan.





Monien muiden tavoin viihdyimme Jäämaailmassa pitkän aikaa tutkien ja ihmetellen. Vuokko istahti jättimäiseen joulukuusenpalloon, jonka romanttinen puistonpenkki osoittautui keinutuoliksi.






Mittailin Tuhkimon lasikenkää – tai kristalliahan se taitaa olla. Kyllä Tuhkimon on täytynyt olla siro - oma kengännumeroni on vain 35, mutta tämä kenkä näyttää vielä pari numeroa pienemmältä.


”Nalle ja minä.” Tuon niminen kirja oli ykkössuosikkini, kun olin pari-kolmevuotias. Vuokko lepuuttaa jalkojaan, ja täydessä ostoskärryssämme istuu nalle. Nalle on matkalla seinäjokisen Hair & Beauty Spa -yrityksen pehmolelukeräykseen ja sitä kautta Seinäjoen keskussairaalan lastenosastolle ilahduttamaan jotakuta pientä potilasta.







Aika pysähtyy Jäämaailmassa. Kun kesken kauppareissun saa katsella jotain näin kaunista, sielukin seestyy. Tulee ajatelleeksi sitäkin, että kunpa me täällä pohjoisessa maassa saisimme pitää lumiset talvemme. Niin että vielä syntymättömätkin jälkeläisemme tietäisivät, että jäämaailma on myös totta, satumaisen kaunista totta.





















Jos käyt Tuurissa ja innostut ottamaan kuvia, voit jakaa kuvasi tägeillä #kyläkauppa ja #jäämaailma. Kyläkauppa arpoo 4.1.2016 kaikkien noilla tägeillä jakaneiden kesken yön Hotelli OnnenTähdessä, kahden hengen huoneessa. Lisäohjeita löydät täältä: 



http://www.tuuri.fi/tapahtumat/jaamaailma


Veljekset Keskinen Oy
OnnenTie 7, 63610 Tuuri

4. lokakuuta 2015

Polttavan auringon jälkeen

Muistan aina sen kesäkuun päivän vuosia sitten. Aurinko paisto täydeltä terältä. Olin pukenut ylleni kevyen avokaulaisen kesämekon. En arvannut, että joutuisin viettämään työni vuoksi runsaan puolituntisen auringonpaahteessa päivänä, jolloin UV-säteily oli ”erityisen voimakasta”. Olen taipuvainen  ruskettumaan, en palamaan. Sinä päivänä auringonpaiste takertui heti polttavasti ihoon, ja se paloi. 

Tässä on hieman siteerausta terve.fi-sivulta:
”Kun säteilyä tulee liikaa, iho palaa. Se on näkyvä osoitus siitä, että UV-säteilyn aiheuttamat soluvauriot ovat ylittäneet ihon sietorajan. Liiallinen UV-säteily vanhentaa ihoa ennenaikaisesti. Iho muuttuu kuivaksi ja karheaksi, paksuuntuu, veltostuu ja rypistyy.”
Älä edes uskottele itsellesi, etteikö näin voisi käydä. Harmittelin monet vuodet menetettyä dekoltee-aluetta. Sanomattakin on selvää, että kokeilin kaikki keinot auringon korventamaan ihoon, mutta vauriot pysyivät. 

Päivittelin viime keväänä asiaa ystävälleni Merjalle, joka on kärsinyt samanlaisesta ongelmasta. Hän kertoi löytäneensä yllättävän avun luonnonkosmetiikasta: syvät auringon aiheuttamat ihovauriot olivat hävinneet. Merja on perustanut tohtori, dosentti (Turun yliopisto) Kristiina Ylihongon kanssa Adesso Nutraceuticals -nimisen yrityksen ja tuo maahan juuri tuota kyseistä luonnonkosmetiikkaa. Hän tarjosi minulle kokeiltavaksi sarjan tuotteita. Tuskin uskoin todeksi kun huomasin, että omakin ihoni alkoi siliytyä silmin nähden. 

Jos olet jo kokeillut aurinkovaurioihin mielestäsi kaikkea (kuten minäkin), suosittelen kokeilemaan vielä tätä. 

























Olen käyttänyt Naturativ-nimisen tuotesarjan seerumia ecoAMPOULE 2 ja sen kanssa aamuisin päivävoidetta 40 + ja iltaisin yövoidetta 40 +.  Tätä voi terästää vielä tehococktailiksi nauttimalla VitaMix A-lipoid 600 -antioksidanttivalmisteita.  En voi olla suosittelematta. 

Lisäksi sain Merjalta kokeiltavaksi vauvojen kylpy- ja hoitoöljyä, joka sopii herkälle ja atooppiselle iholleni todella hyvin. Sen nimi on BATH AND BODY OIL FOR INFANTS AND BABIES. Öljy sisältää auringonkukka-, seesami-. soija-, greippi- ja puuvillansiemenöljyä ja E-vitamiiniantioksidanttia. Herkälle iholleni olen tarjoillut tähän asti kookosöljyä (markettien ruokaosastoilta), mutta tämän vauvaöljyn jälkeen ihoni on vielä rauhallisempi ja pehmoisempi. 

Naturativ-tuotteita saa ainoastaan apteekeista. Lisätietoja löydät osoitteesta www.adesso.fi. 

Merja on maailman mukavin ihminen, ja hänelle voi varmasti myös soittaa, jos haluat tiedustella tarkemmin tuotteista ja niiden saatavuudesta.

Tätä tekstiä ei ole tehty yhteistyössä kaupallisessa mielessä.

21. syyskuuta 2015

Ylistarossa entisaikojen somessa

Voiko Ylistarossa eksyä?
Johannyttoki.

Etsimme taannoin ystäväni Vuokon kanssa Kriikun Wanhaa Vesimyllyä osoitteesta Kaukolanraitti 71. Navigaattori ja puhelimen kartta osoittivat vähän sinne päin, jonnekin kuivalle maalle. Sen verran meissä on vanhaa tietäjää, että osasimme etsiä myllyä veden ääreltä. Ja sen verran sitkeää sissiä, että mylly ankaran eestaasajelun jälkeen löytyi ja sen uumenista aivan mainio kesäkahvila.

Meidän käyntimme osui kovin viileään päivään, mutta mukava kahvilan emäntä lämmitti mieltä ja – harvinaisen edullinen –  kuuma kahvi & voileipä lämmittivät kroppaa. Voin silti kuvitella, miten vilvoittavaa on kuumina kesäpäivinä nauttia hirsirakenteisen myllyn kahvilassa kotitekoisia herkkuja.

Myllyn omilta nettisivuilta löytyy lisää kuvia sisältä ja ulkoa.


























Nettisivuilta löytyy tieto, että yli satavuotias mylly on edelleen Kriikun perustajasuvun omistuksessa. Mylly järjestää jauhatusnäytöksiä tilauksesta, ja ilmeisesti silloin tällöin yleisönäytöksiäkin. Jonakin päivänä tahtoisin päästä itsekin näkemään, miten viljaa jauhetaan vanhoilla menetelmillä.

Kylämyllyt ovat entisaikojen sosiaalinen media; siellä ihmiset tapasivat toisiaan ja vaihtoivat pitäjän uutiset ja kuulumiset. Nyt kun kokous- ja juhlapaikkana toimiva Kriikun mylly elvyttää muutenkin vanhoja perinteitä, muistakaa varata mennessänne riittävän mehevää jutunjuurta.

Mylly sijaitsee Ylistaron keskustassa suojellun, vapaana virtaavan Kyrönjoen Kirkonkosken rannalla. Jos haluatte löytää suoraan kohteeseen, myllyn nettisivuilta löytyvä kartta opastaa perille.

Kannattaa ajella muutenkin Ylistarossa molemmin puolin jokea; siellä Kyrönjoen rannat ja kosket pääsevät oikeuksiinsa luontevana osana asuttua maisemaa.


Kriikun Wanha Vesimylly
Kaukolanraitti 71 / Kirkonkoski
61400 Ylistaro
www.kriikunmylly.com

Pappilan puutarhassa

Pietarsaaren kauniissa kaupungissa on suloinen keidas, rovasti Aspegrenin 1700-luvulla perustama hyötypuutarha. Sen raamatullisessa rauhassa kasvavat monet ikivanhat yrtit ja kukat. Puutarhassa on hauska tuoksutella kukkia ja yrttejä ja lukea kylttejä, joissa kerrotaan kasvien käyttötarkoituksesta Raamatun ajoilta asti. 


Viikunanlehdille on ollut käyttöä ammoisista ajoista alkaen.

Aspegrenin puutarha on entisöity alkuperäisen mallin mukaisesti useiden rahastojen ja
julkisen rahoituksen avulla.


Rypäleistä viiniä, lehdistä kääryleitä.
Mikäpä oli nauttiessa myöhäiskesän leppeästä säästä ja seurata eräitä, jotka ahkeroivat piittaamatta mitään sunnuntaista ja lepopäivästä.


Vuokko löysi puutarhasta kutsuvan penkin.



Sunnuntaisella retkellämme emme päässeet sisälle Aspegrenin säätiön kunnostamaan pappilaan emmekä siellä sijaitsevaan kahvilaan. 

Puutteen korvasi onneksi pappilan pihan edustalta alkava laaja ja monimuotoinen siirtolapuutarha. Keskustelimme siellä hyvän tovin omaa palstaansa kunnostavan rouvan kanssa. Lähtiäisiksi saimme evääksi kirpakan punaiset retiisit.




















Tähän rakennusperintökohteeseen on tultava uudelleen ensi kesänä ja arkipäivänä! 

Pappila on kunnostettu juhla-, kokous- ja koulutuspaikaksi runsas vuosi sitten. Aspegrenin säätiö sai hiljattain tunnustuksen ja rahalahjoituksen kulttuurihistoriallisesti arvokkaan rakennusperinnön vaalimisesta sekä Otto A. Malmin lahjoitusrahastolta että Ebba Brahe samfundetilta. Kaksikerroksisen pappilan kunnostus on maksanut 1,7 miljoonaa euroa.

Pappilan kahvila on ennen kaikkea kesäkahvila, mutta sieltä voi varata tarjoilut ryhmille myös muina vuodenaikoina. 

ROSENLUND
Rosenlundin pappila
Aspegrenin Puutarha
Pietarsaarenseudun kotiseutumuseo
Puutarhakatu 6A-C

68600 PIETARSAARI
http://www.rosenlund.fi

29. elokuuta 2015

Fäbodan arktinen helmi

Aina silloin tällöin jokin tapahtuma tekee näkyväksi tämän arktisen eksotiikan, joka on meidän jokapäiväistä elämäämme. Yöttömien öiden ja valottomien päivien vaihtelu on meille luonnollista vuodenkiertoa. Olemme oppineet myötäilemään vuodenaikojen vaihtelua. Pärjäämme kesähelteillä – kukapa ei – ja pärjäämme jopa 40 asteen pakkasessa. Jäämeri on osa maamme historiaa, ja lähellä edelleen. 



Museolle johtaa metsäinen kävelytie.
Huolimatta tottumuksesta pohjoiseen elämänmuotoomme arktinen museo Nanoq vavahduttaa. Niin lähellä meitä on Arktis ja sen luonnonkansojen upea kulttuuri. Meiltäkin on sinne lähdetty monet kerrat tutkimaan, seikkailemaan ja metsästämään. 

Yksi suomalaisista tutkimusmatkailijoista on Pietarsaaren Fäbodassa lapsuutensa viettänyt Pentti Kronqvist, joka on tehnyt arktisille alueille useita retkiä vuodesta 1971 alkaen. Nyt hänen lapsuutensa kotipaikalla sijaitsee Nanoq-museo. Vuonna 1938 syntynyt Kornqvist on museon perustaja ja johtaja.

Minulle suositeltiin Teeretken kohteeksi Fäbodan Nanoq-museota, ja suuntasin sinne ystäväni Vuokon kanssa. Parkkipaikalta museolle johtaa pohjoisen mäntymetsän reunustama helppokulkuinen kävelytie.




Museolle on vuosien aikana annettu useita sekä kotimaisia että kansainvälisiä kunnianosoituksia erikoisnäyttelyistä ja mittavista kokoelmista.





Museolla on käsittämättömän laaja kokoelma arktista pyyntihistoriaa välineineen, asumiseen ja kulttuuriin liittyvää materiaalia, aitoja vaatteita, täytettyjä eläimiä,  jääkarhun nahkoja… 





Museon pääopas ja arktisen Nanuk r.f -yhdistyksen sihteeri Gunilla Kleis esitteli meille ystävällisesti museota ja sen historiaa. 

Museo on kunnianosoitus monille tunnetuille tutkimusmatkailijoille, ja sen ovat mahdollistaneet Pentti Kronqvistin näkemys ja uurastus, lahjoittajien tuki ja talkootyö.




- Yhdistyksemme talkooryhmä on erinomainen! Siihen kuuluu Kronqvistin ja arktisen maankolkan ystäviä. Tämän museon on rakentanut eläköityvä sukupolvi, jolla on taitoa rakentaa ja tahtoa tehdä Kronqvistin näkemyksestä totta. Tämä museo on esimerkki siitä, että jos ihmisellä on unelma, hän voi myös toteuttaa sen, Gunilla Kleis hehkuttaa.


Kaiken muun näkemisen arvoisen lisäksi Kanadan eskimoiden upeat vuolukiviveistokset kiehtovat mieltä. Modernia taidetta muistuttavat taide-esineet kertovat pyyntikulttuurista, arktisista eläimistä, taruolennoista ja syvästä kosketuksesta luontoon. 

Alueella on useita rakennuksia museon päärakennuksesta turve- ja pyyntimajaan. Käy paikalla ja totea itse, miten rakennukset sulautuvat ympäröivään kallioiseen maastoon.




Avannaata Ulloriaa on kopio maailman pohjoisimmasta kirkosta Umannaaqin kylästä Pohjois-Grönlannista. Kirkko rakennettiin vuonna 1909 Umannaaqiin, jonne kristinusko rantautui osapuilleen viimeisenä paikkakuntana Grönlannissa.




Kirkon alttaritaulu 

Siunauskappeli ja yksinkertainen laveri, jolla vainaja odottaa ruumiinsiunausta.
Museossa on nähtävillä, millä tavoin vainajat haudataan ikiroutaiseen maahan.


Fäbodassa lähellä Nanoq-museota on myös suosittu merenrantapaikka. Kesäisestä sunnuntaista jäivät mieleen veden silottamat kalliot, tasokas rantaravintola, rannan valkoinen hiekka ja nautinnollinen uiskentelu auringon lämmittämässä merivedessä. 


















Nanoq-museo
Pörkenäsintie 60, Pietarsaari
Avoinna kesäisin lähes joka päivä, muina aikoina tilauksesta
Puh. +385(0)6 729 3679 / +358 (0)50 5830 222
Sähköposti: info (at) nanoq.fi
Museonjohtaja Pentti Kronqvist: pentti.kronqvist (at) nanoq.fi

www.nanoq.fi


Wikipediasta lainattua: 

Arktinen alue eli Arktis tarkoittaa maapallon pohjoisnapaa ympäröiviä alueita. Tavallisesti arktiseen alueeseen katsotaan kuuluvan Pohjoinen jäämeri ja osia Kanadasta, Grönlannista, Venäjästä, Yhdysvalloista ja Pohjoismaista. Arktinen alue on monenkirjava kokonaisuus aavasta lumilakeudesta vihreään tundraan, jäiseen mereen ja korkeisiin vuorenhuippuihin. Alueen alkuperäisväestö on sopeutunut kylmään ilmaan, ikiroutaan ja valon vaihteluun.

Alueella asuvia kansoja ovat aleutit, aluutiiqit, athabaskat, keskijupikit, eyakit, inupiatit, Siperian jupikit, inuitit, denet, metisit, gwitchinit, tlinglitit, saamelaiset, enetsit, nenetsit, hantit, nganasaanit, dolganit, evenit, evenkit, chukchit, jukaganit, nanait, nivkhit, selkupit, ulchit, itelmeenit, udeget, chuvanit, korjakit, ketit, mansit, orochit, tofalarit, negidalit ja orokit

18. elokuuta 2015

Paremmalla kädellä

Tänä aamuna kaverini Mikko kirjoitti Facebookissa:
”Smaragdihääpäivää viettävä pariskunta pysäytti mut aamulla purjevenesatamassa. Halusivat ottaa selfien, mutta kun 'toinen käsi on huono, ja sillä paremmalla haluaisi pitää kiinni toisesta. Niin me on aina tehty.'
Niinhän se pitääkin tehdä. Pitää sillä paremmalla kädellä toisesta kiinni.”


Mikon kertomus nosti mieleeni ystäväni Eilan maalaaman taulun. Siinä kaksi hahmoa kulkee puoliksi leijuen katsojasta poispäin ja häipyy kohti yläreunaa. Juuri nyt taulu on esillä Eilan taidenäyttelyssä Seinäjoella.

Eila itse viettää eläkepäiviä iäkkään Antti-puolisonsa omaishoitajana. Joskus ne päivät varmasti ottavat kummaltakin enemmän kuin antavat. Ja silti sillä paremmalla kädellä pidetään toisesta kiinni.

Olen ymmärtänyt, että maalaaminen on Eilan mansikkapaikka. Se vapauttaa ajasta ja arjesta, sen polku vie tutkimattomiin maastoihin, sen hedelmät ovat täyteläisiä ja mehukkaita.

Eilan näyttely herättää ajattelemaan ja kuvittelemaan, kysymään ja ihmettelemään. Eilan tauluissa enkelit onkivat kenkiä Pariisin yllä, kesäpäivä on rönsyilevä ja heleä, naisen silmissä on odotus ja arvoitus.


Pop up! Eila Saartolan taidenäyttely
Seinäjoella osoitteessa
Kalevankatu 5
elokuun ajan ma-pe klo 16 – 19,
la-su klo 12 – 15
Taiteilija on itse paikalla joka päivä.

Torstaina 20.8. klo 18
keskustelen Eilan kanssa
avoimessa yleisötilaisuudessa elämästä, ikääntymisestä ja taiteesta logoterapeuttisesta näkökulmasta.

Ajattelin kysyä ainakin näitä:
Eläkkeellä työstä, mutta ei elämästä – mikä tuo päiviin merkitystä?
Mikä on taiteen tarkoitus taiteilijan elämässä?
Mitä taide voi antaa katsojan elämään?