Puutarhaunelmia Lapualla

Kävin Vuokko-ystäväni kanssa viettämässä lähes helteistä kesäpäivää Lapualla. Yksi pääkohteistamme oli Jokilaakson Matkailupuutarha.

Opastettu puutarhakierros kesti kaksi tuntia, ja sen aikana saimme seikkaperäisen selvityksen niin puutarhan upeista puista kuin perennoista ja tämän vanhan, sata vuotta toimineen emäntäkoulun historiastakin. Mikä keidas keskellä Lapuan vireää kaupunkia!

Olin niin lumoutunut kasvitietoudesta, että en malttanut (ja lopulta en enää jaksanut) keskittyä kuvaamaan kaikkialla ympäröivää kauneutta. Siksi tässä vain muutama kännykkäkameran kuva. 

Erityisen hienoja olivat mielestäni monimuotoiset ja monisävyisen vihreät havut. Niistä erikoisimpia olivat käärmekuuset ja surukuuset. Tässä kuvassa taivaaseen kurottavia surukuusia.

Tavallisesti esittelykierros kestää ilmeisesti noin tunnin. Hyvän opaskyltityksen ansiosta kukkia, hyötykasveja sekä koristepensaita ja puita voi ihastella myös omatoimisesti. 

Puutarhassa on iloa lapsillekin, sillä jokirannassa on myös muutama lammas, kanaperhe ja luppakorvakaneja. 

Puutarhan löydät osoitteesta Siiriläntie 3, Lapua. 

Kurikassa kukoistaa sähköinen puisto

Kävimme ystäväni Vuokon kanssa tutustumassa Kurikassa sijaitsevaan Jyllinkosken Sähköpuistoon.
Vaikka en suurista koneista paljoa ymmärrä – tai ehkä juuri siksi – vanha ja toimintakuntoon saatettu laivadieselmoottori tekee vaikutuksen. Sen kokoluokka on vain niin hätkähdyttävä.

Osattiin sitä ennenkin

Jään vain ihmettelemään, miten valtaisa, noin 20 000 kiloa painava, Tukholmassa valmistettu dieselmoottori on tuotettu vuonna 1912 perustettuun sähkölaitokseen. Osina tietenkin, mutta voin kuvitella että 4 000 kiloa painava vauhtipyörä on saattanut jo yksistään olla vaativa siirreltävä. Lisäksi moottorin asentajien on ollut otettava huomioon se, että käydäkseen koneen oli oltava täysin suorassa. Rakennus, johon masiina koottiin, tarvitsi myös koko koneen painon kestävät perustukset. 

Pari vuotta sitten taitavat miehet saivat koneen korjatuksi ja jyräyttivät sen käyntiin. Olisipa hienoa olla paikalla, kun se tapahtuu seuraavan kerran!

Tällä dieselmoottorilla tasattiin kovimpia sähkönkulutuspiikkejä niin, että kurikkalaiset saattoivat paistaa joulukinkkunsa, hoitaa puintiaikona tappurityöt ja selvitä kovimmista pakkaskausista. Jyllinkosken Sähkö hoiti parhaimmillaan yli 15 kunnan sähköntuotantoa. Sittemmin yhtiö siirtyi osaksi Fortumia, ja nyt Sähköpuiston aluetta hallinnoi Informaatiotekniikan Museoyhdistys Ry. 

En edes yrittänyt kuvata kokonaista konetta. Tässä yksityiskohtia moottorista ja moottorin ympäriltä. Kaunista järeällä tavalla.

Museoyhdistyksen hallituksen puheenjohtaja Ossi Puska tuntee dieselmoottorin sielunelämän läpikotaisin.

Radioiden historiaa kaikessa kauneudessaan

Informaatiotekniikka on saanut vanhasta sähkölaitoksesta reilut tilat, joissa voi ihmetellä muun muassa radiolaitteiden historiaa. Vanhimmat teollisesti valmistetut radiolaitteet on rakennettu 1900-luvun alussa. Radioiden muotoilu on noudattanut aikansa sisutuksen ja arkkitehtuurin virtauksia. Museossa onkin hauska arvuutella, miltä vuosikymmeneltä kukin laite on peräisin.

Lehtoluontoa kosken rannalla

Jos sähkölaitoksen ja informaatiotekniikan jälkeen kävijässä riittää vielä virtaa, kannattaa tehdä luontoretki Sähköpuiston ympäristöön. Mikä upea luontoelämys siellä odottaakaan! Vapaana virtaavassa koskessa on korkeuseroa yli 12 metriä ja pituutta 400 metriä. Tätä kaikkea voi ihailla korkealta kalliolta. Lisäksi luonto tarjoaa yllätyksen eteläpohjalaisellekin kävijälle: lehtoa, missä keväällä ja varhaiskesällä voi ihailla vaikka kevätlinnunsilmän kukintaa. Suloinen kevätlinnunsilmä on minulle itselleni tuttu eteläisen Suomen keväisenä kaunistajana.

Jyllinkosken sähkölaitosmuseon historiaan ja luontokuviin voi tutustua Facebookissa: https://www.facebook.com/jyllinkoski/

Ohessa linkki karttaan, josta vöi löytää Jyllinkosken luontoreitin. Tänne pitää päästä ihan uudelle Teeretkelle: 
http://www.kurikka.fi/files/Kuvitus/Jyllinkosken_luontokartta_16062016.jpg

Erikseen sovittavat esittelykierrokset ovat antoisa kokemus!

Edit: lisätty kuva 25.7.

Neiti Aika pysähtyi Ilmajoelle

Ilmajoen keskustassa on komea funkisrakennus, entinen Säästöpankin talo, jonka sisuksista löytyy aivan upea puhelinmuseo. Sen perusti vuonna 2007 silloinen Vaasan Läänin Puhelin Oy.

Museon esineistöä on ollut kokoamassa ja luetteloimassa Olavi Hyvönen, joka ehti palvella puhelinyhtiötä 47 vuotta ennen eläkkeelle jäämistään. Hänen yhteystietonsa sain Anvialta, kun etsin henkilöä, joka voisi tulla esittelemään museota. Parisen päivää sitten tein sinne retken ystäväni Vuokon kanssa.

Ilmajoen puhelinmuseo sisältää vaikuttavan kokoelman puhelin- ja teletoimintaan liittyvää esineistöä yli sadan vuoden ajalta. On puhelinkeskuksia, lehdistön käytössä olleita kaukokirjoittimia, puhelinkoneita, asentajien työkaluja, asiakirjoja. Ja Neiti Aika! 

Neiti Aika –laitteita otettiin käyttöön 1940-luvulta lähtien. Neiti Aika -laitteisto vuodelta 1949 ja sen alkuperäiset äänikiekot ovat yksi Ilmajoen puhelinmuseon erikoisuuksista. Laitteita valmisti Ericsson. Ilmajoen puhelinmuseossa selviää, että Neiti Aikoja olivat muun muassa Yleisradion rakastettu kuuluttaja Kaisu Puuska-Joki ja hunajaääninen näyttelijä Maija-Liisa Soinne. Kaisu Puuska-Joki kävi Yleisradion tietojen mukaan äänittämässä kellonajat levylle Ruotsin puolella. Lapsena minuun teki suuren vaikutuksen äidin kanssa soitettu puhelu Neiti Ajalle, joka lateli kellonaikoja kymmenen sekunnin välein. 

Olavi Hyvösellä on tarina jos toinenkin kerrottavanaan vanhoista tekniikoista ja myös ihmisistä, jotka palvelivat muun muassa puhelinkeskuksissa. Oli esimerkiksi muuan Kainaston Fiike, joka hoiti puhelinkeskusta. Sunnuntaisin hän tapasi käydä kirkossa, mutta sopi sitä ennen, missä talossa hoidettiin sillä välin keskusta. Niinpä puhelinlinja kytkettiin kirkonmenojen ajaksi suoraan palokunnan ja kyseisen talon välille.


Meidän retkemme oli nyt poikkeuksellinen, sillä seuraamme liittyi sanomalehti Ilkan valokuvaaja Jouko Hänninen. Hän otti lehtiartikkelia varten kuvia siitä, kun minä otin kuvia museosta. Olavi Hyvösen esittelykierros teki vaikutuksen meihin kaikkiin.

Puhelinmuseoon pitää sopia opastusaika. Tähän museoon kannattaa tulla vain ajan kanssa. Nukkuuhan Neiti Aikakin täällä lasivitriinissään ruususen unta.

Vuokko, Olavi Hyvönen ja Ilkan valokuvaaja Jouko Hänninen tutkivat vitriiniä,
jossa on museon aarteistoa.

Kaikenlaisia vimpaimia

Neiti Aika eli täsmäaikaa, ja puhelinlaitoksen kaappikellon pitkävartinen heiluri
mittasi sitä vähän turhan rauhalliseen tahtiin.

Piuhat piti osata yhdistää nopeasti oikein.

Seinäpuhelimet olivat varsinaisia kaunottaria.

Juhlavuoden malli.

Kaukokirjoitin ylhäällä oikealla. Alhaalla vasemmalla
Toshiba, tämä taitaa olla ihan ensimmäisiä malleja.

Tietsikka niiltä ajoilta, kun sen hinnalla sai hyvän omakotitalon.

Kuvat  © Iina Åman   

Ilmajoen puhelinmuseo
Keskustie 12
Ilmajoki

Vierailut sopimuksen mukaan
Puh. (06) 411 4111 (Anvian vaihde)

Ateenatar Paukanevalla

Rakas ystäväni Evi lennähti yllättäen käymään Suomessa!

Tänä sunnuntaina meillä oli mahdollisuus tavata, ja koska me molemmat rakastamme pitkiä kävelyretkiä ja elämää suurempia keskusteluja, pakkasin reppuun kameran ja termospullollisen teetä ja vein Evin patikkaretkelle Paukanevan pitkospuille. Paukanevan hiljaisuus ja lähes yksitoikkoisen tasainen suomaisema olivat täyttä vastapainoa Ateenan hälyiselle elämälle.

Päivä oli aurinkoinen, mutta kylmän puolen tuuli ja pari pilveä sirottivat hetken aikaa maahan pieniä lumihiutaleita. Onneksi olimme varustautuneet lämpimästi. Istahdimme hetkeksi laavulle. Musta venäläinen talvitee lämmitti kehoa ja ystävän seura mieltä.

Kevät näytti tekevän tuloaan, suopursut olivat nupullaan ja vihreä heräili heinikon alta. Siinä kulkiessa muut asiat jäivät mielestä. Liekö luonnonrauhan aikaansaamaa, että yksi keskustelunaiheemme oli elämän onni ja hetkien merkityksellisyys.

Paukanevalla on helppo kävellä, ja reitti sopii erinomaisesti myös aloitteleville retkeilijöille.  Suurin osa luontopolusta, noin 5 km, on pitkostettu. Valtatie 18:n levähdysalueelta jokirannan aloituspaikalta lähtee 700 m:n pituinen esteetön, pyörätuolilla kuljettava pitkosreitti esteettömälle lintulavalle. Vastaamme tuli pari perhekuntaa lastenvaunujen ja pikku pyöräilijöiden kanssa.

Hieno liikuntareitti on Seinäjoen aktiivisten toimijoiden ansiota. Seinäjoen kaupunki ja Lakeuden elämysliikunta ry ovat uudistaneet metsähallituksen tuella 4,5 km pitkospuita, kilometrin verran polkua, opasteviitat ja -kyltit sekä levähdyspaikat. Lintutornin rakenteet on myös kunnostettu. Uudistettu liikuntareitti avattiin käyttöön vuoden 2015 elokuussa. Kiitos!

Havaintoja ajasta

Kävin ystävien kanssa vaihteeksi naapurimaakunnan puolella.

Halusimme nähdä Tikanojan taidemuseon näyttelyn, joka pohjautuu museon oman kokoelman taideteoksiin.

Näyttely oli koottu mieleenjäävistä rinnastuksista: kun vanhan teoksen rinnalle asettuu uusi, molemmat näkyvät toisin. Näyttelyn tiedonjyvistä muodostuu puhutteleva jännite. Sen historiakuvista nykyteoksiin on luettavissa kansamme ja kansakuntien historiaa tähän päivään asti, mutta myös palasia Tikanojasta, ihmisistä ja heidän intohimoistaan.

Näyttelyn kuraattorin Hannele Rantalan teksti on luettavissa seinältä heti kierroksen aluksi.

”On kysymys katseesta; siitä mitä näemme, kun katsomme asioita. Katsomista seuraavat näkeminen, ymmärtäminen ja kokemus muodostuvat havainnon kautta. ---
Yksikään taideteos ei synny tyhjiöön. Samalla kun teos heijastaa omaa aikaansa, se lainaa myös mennyttä. On kiinnostavaa asettaa teokset oman aikansa kehykseen. Kokonaisuudet muodostuvat palasista ja historia näyttäytyy palapelinä, jota kokoamme yhä uudelleen ja uudelleen. Aina joku pala tuntuu kuitenkin puuttuvan. Elämme jatkuvassa kaaoksessa, jota yritämme hallinnoida. Historian voi tulkita niin, että elämme aina aikaa ennen sotaa. Tulevaa voimme parhaimmillaankin vain aavistaa. "

Tässä postauksessa ei ole kuvia, koska kaikki näyttelyssä pitää saada nähdä ja kokea itse. 


Ennen sotaa – Havaintoja ajasta Tikanojan taidekodissa  Vaasassa 22.1.–8.5.2016
Vaasanpuistikko 10, Vaasa

Parasta ennen

Kevättalven työkiireiden lomaan ei monia retkiä ole mahtunut. Eräänä lauantaipäivänä irrottauduin kuitenkin työpöydän ääreltä ja autoilimme Vuokko-ystäväni kanssa kirpputorille Ylistaroon.

Nykyisinhän se on yksi Seinäjoen kaupunginosa niin kuin Nurmo ja Peräseinäjokikin.Vuokko on taitava kirpputori-ihminen. Hän onnistuu tekemään uskomattoman hyviä kirppariostoksia. Silloin tällöin lähden hänen mukaansa, ja olen minäkin joskus tehnyt löytöjä.

Vuokon laserkatse osuu erehtymättä parhaisiin vaatteisiin, minä taas hoksaan Art deco -kauden astiat ja muut kiinnostavat sisustustavarat, kirjat ja huonekalut. Läheskään aina en osta mitään, sillä oikeastaan minulla on kaikkea mitä tarvitsen. Kirjoja – liikaakin. 

Tälläkin kertaa Vuokko sovitteli vaatteita ja minä katselin kirjoja.  Nyt kävi tosin niin päin, että minä ostin (eurolla!) tuliterät sukkahousut ja Vuokko osti kirjan.

                                                   Osta minut, osta minut!

Kirpputorin nimessä ja logossa on hauskaa retrohenkeä. 

Arabiaa muutaman vuosikymmenen takaa.

Sammutuskalustoa hätätilanteiden varalta.

Käy kalvaaks morsian -teoksen nimessäkin on retroa. Vielä 1950-luvulla nimi on ollut varmasti kiehtova, mutta nykylukijalle se merkitsee ennemminkin nostalgiansekaista huvitusta.

Vuokko luki kirjan melkein siltä istumalta, ja nyt se odottaa minun yöpöydälläni, että saan luetuksi ensin Donna Tarttin Tikli-kirjan.

Parasta ennen -kirpputorilla oli myytävänä myös paikallisen yrittäjän tuotteita. Oivallisia viemisiä vaikka tuliaisiksi! Saippuaa, teetä, karamellia ja maustekahveja. Tässä vielä pari kuvaa ylistarolaisen yrittäjän tuotteista.

Tupakkamakasiinilla muistoja verestämässä

Lähdimme ystäväni Vuokon kanssa viettämään lauantaipäivää Pietarsaareen. Siellä kaupunginmuseon Tupakkamakasiinissa on avattu viestintäteknologiaa esittelevä näyttely. Olen keräämässä aineistoa viestinnän kehittymisestä viimeisten sadan vuoden ajalta, joten näyttely osui juuri sopivaan ajankohtaan.

Näyttely on mainio kooste puhelinten, tietokoneiden ja radiolaitteiden historiasta. Vanhat radiot, puhelimet ja kirjoituskoneet koristeellisine muotoineen ovat silmää hivelevän kauniita. Samaa ei voi sanoa vanhoista kulmikkaista sähkökirjoituskoneista eikä pieniruutuisista linnunpöntön näköisistä tietokoneista. Sellaisilla olen kuitenkin työurani alkuaikoina kirjoittanut. Ensimmäinen tietokoneeni oli muuten MikroMikko, ja muistan vieläkin, kun se asennettiin.

Matkapuhelinten kehittyminen kuusikiloisista möhkäleistä tähän päivään käy hauskasti selville näytekappaleista ja niiden esittelyteksteistä.

Tavallisista kotipuhelimista löysimme pari omista lapsuudenkodeistamme tuttua mallia. Itseäni sykähdytti nähdä Ericssonin punainen Cobra - minulla oli Cobra Helsingissä ensimmäisessä omassa kodissani. Olisin voinut puhua puhelimessa vain siitä ilosta, että se oli mielestäni niin upeasti muotoiltu!

Näyttelyn mielenkiintoista antia oli myös Yleisradion studiovälineistö aikojen takaa. Radiotoiminta sai oikeastaan alkunsa radioamatöörien harrastuksen vauhdittamana. O.Y. Suomen Yleisradio – A.B. Finlands Rundradio -yhtiön perustava kokous pidettiin Helsingissä 29. toukokuuta 1926. Ensimmäisen radio-ohjelmansa yhtiö lähetti 9. syyskuuta. Ylen vakinaiset televisiolähetykset alkoivat 1. tammikuuta 1958 nimellä Suomen Televisio.

Kampea kiertämällä sai yhteyden puhelunvälittäjään.

Tahtoo tällaisen.

Hyödyllisiä ohjeita radiolähetyksessä esiintyvälle. "Painakaa tarvittaessa yskänappia."

Radiokaunotar 1930-luvulta

Pietarsaaressa ensimmäinen radiolähetys 7. toukokuuta 1926 kuului 200 metrin päähän radiomastosta.

Näyttelyn jälkeen olimme sen verran nälkäisiä, että siirryimme Jaakonkadun toiselle puolelle lounaalle viehättävän Hotel Epoquen ravintolaan. Hotel Epoque on perustettu 1900-luvun Tullipakkahuoneen rakennukseen. 

Noutopöydästä poimimme alkupalaksi hyvät salaatit ja aivan ihanaa savustettua siikaa. Pääruokana oli lämmintä savulohta sekä häränpaistia punaviinikastikkeessa. Jälkiruoaksi tarjottiin hedelmäsalaattia ja fariinisokerilla leivotut blondiet (eli mukaillut browniet). Blondiet olivat todella herkullisia ja niin makeita, että minun piti vähän jättää. Mutta Vuokko söi kaksi.

Ravintolasali oli viihtyisä ja valoisa, tunnelmallinen ja moderni yhtä aikaa. Siksi kai viihdyimme pitkään jälkiruoan ja kahvin jälkeenkin ja puhelimme kaikenlaisia. Tyttöjen juttuja.

Lounas oli houkutellut useita seurueita paikalle.
Löysin kuitenkin kuvakulman, jossa en häirinnyt muiden ruokarauhaa.

Näyttely CQ CQ – Kommunikationsteknik – Kommunikaatiotekniikka 22.1.–2.3.

Tupakkamakasiini, Jaakonkatu 9, Pietarsaari

Avoinna joka päivä klo 12–16, keskiviikkoisin myös 18–20.

Jussit tuovat joulun

Omaan jouluuni on lapsuudesta asti kuulunut se korkea hetki, kun Suomen Turku julistaa joulurauhan. Turussa asuessani olin osa sitä suurta joukkoa, joka kokoontuu joka vuosi, säässä kuin säässä, joulurauhanjulistukseen Vanhalle Suuurtorille. Julistuksen jälkeen jokirannan ravintolat tarjoilevat glögiä ulkoterasseillaan, ja vain kiireisimmät rientävät niiden ohi. Oli aina ihanaa viettää kaupungilla tunnelmallinen hetki iloisessa seurassa. 

Kun muutin neljä vuotta sitten Seinäjoelle, joulu oli löydettävä uusista asioista. Silloin löysin Etelä-Pohjanmaan Mieslaulajat Jussit. Jussien joulukonsertti vain pari päivää ennen joulua toi joulumielen, ja uusi kotikaupunki tuntui äkkiä paljon kotoisammalta: Tänne voin kuulua.

"Tämmöisillä parametreillä – kaks, kol."

Tänä vuonna osaan jo odottaa, että Jussien joulukonsertissa Lakeuden Risti täyttyy lähes viimeistä penkkiä myöten kuulijoista. Heidän joukossaan on nykyisin jo paljon tuttuja, ystäviäkin.

”Ja tämä on diminuendo”

Seurasin lauantaina Jussi-kuoron joulukonsertin harjoituksia Nurmon kirkossa. Kuoron taiteellinen johtaja Tommi Niskala prässäsi lauluihin vielä viimeistä silausta. Alajärveläislähtöinen kuoronjohtaja toimii päätyökseen Kallion seurakunnan kanttorina.

Johtajan korva on tarkka, ja joitakin kohtia hiottiin huolellisesti, kunnes jokainen ääniala soi vaatimusten mukaan. 

Niskalan tapaa harjoituttaa tätä komeaa kuoroa on hauska seurata. Välillä hän katkaisee laulun, rientää ohjaamaan tarkemmin, korjaa, säestää pianolla. Välillä hän vetää joulukonsertissa esiintyvälle sopraanolle Hannakaisa Nyröselle kuuluvaa soolo-osuutta (korkealta). Sanailu on humoristista, mutta ohjeet uppoavat: ”Ykkösbassot, ajatelkaa että laulatte pikkuisen ylämummoon koko ajan.” Lopulta maestro on tyytyväinen. "Jess. Noin."

Minulla oli aikaa katsella ympärilleni Nurmon viehättävässä puukirkossa. Nikkarityö ja koristemaalaus pääsevät täällä oikeuksiinsa. Kattovalaisimet tuovat kirkkosaliin juhlavaa tunnelmaa.

Tiistaina Lakeuden Ristissä odotan kuulevani taas monien hienojen laulujen joukossa sen pienen ja herkän laulun, jonka tämä miehinen kuoro osaa laulaa niin sydämeenkäyvällä tavalla. Laulun nimi on Jouluyönä. 

Koristeissaan kiiltää kuusi       
luo tupahan tuoksuaan.
Lumi äsken satanut uusi
kuin harsona kattaa maan.

Nyt vanhojen huolet hukkuu,
kuin pilvehen peittävään.
Hymy huulilla lapset nukkuu
yhä kääröt käsissään.

Tänä yönä enkelin siipi
yli kattojen hiljaa lyö.
Syvä hartaus mieleen hiipii,
pyhä kirkas jouluyö.


Tuo pieni laulu ei ole kaikkein tunnetuimpia, kuten ei sen sanoittajakaan Helena Eeva. 
Helena Eeva (1923 – 1960) koki vain noin 15-vuotiaana Taipaleenjoen rantamilla sodan ja menetyksen surun, ja evakkomatka johti hänet myös Kauhajoelle. Yksi elämän käänteistä tapahtui, kun hän kohtasi Toivo Kärjen vuonna 1939 tai 1940 Laihalla, missä Kärjen isä toimi kappalaisena. Näin runotytöstä tuli tuottelias laulujen sanoittaja. Helena Eeva sanoitti laulunsa pääasiassa salanimillä, eikä hänen kaikista sanoituksistaan liene edes tietoa. Yksi tunnetuimmista sanoituksista on seinäjokelaissyntyisen Paula Koivuniemen vuonna 1968 levyttämä Jos helmiä kyyneleet ois.


Tiistaina 22.12. kello 19 Lakeuden Ristissä alkavassa konsertissa Jussit esittää meille taas monia sanomattoman kauniita joululauluja. Lopuksi saamme laulaa yhdessä Jussien kanssa Maa on niin kaunis. Tiedän jo etukäteen, että sillä hetkellä voisin pakahtua.