”Smaragdihääpäivää viettävä pariskunta pysäytti mut aamulla purjevenesatamassa. Halusivat ottaa selfien, mutta kun 'toinen käsi on huono, ja sillä paremmalla haluaisi pitää kiinni toisesta. Niin me on aina tehty.'
Niinhän se pitääkin tehdä. Pitää sillä paremmalla kädellä toisesta kiinni.”
Mikon kertomus nosti mieleeni ystäväni Eilan maalaaman taulun. Siinä kaksi hahmoa kulkee puoliksi leijuen katsojasta poispäin ja häipyy kohti yläreunaa. Juuri nyt taulu on esillä Eilan taidenäyttelyssä Seinäjoella.
Eila itse viettää eläkepäiviä iäkkään Antti-puolisonsa omaishoitajana. Joskus ne päivät varmasti ottavat kummaltakin enemmän kuin antavat. Ja silti sillä paremmalla kädellä pidetään toisesta kiinni.
Olen ymmärtänyt, että maalaaminen on Eilan mansikkapaikka. Se vapauttaa ajasta ja arjesta, sen polku vie tutkimattomiin maastoihin, sen hedelmät ovat täyteläisiä ja mehukkaita.
Eilan näyttely herättää ajattelemaan ja kuvittelemaan, kysymään ja ihmettelemään. Eilan tauluissa enkelit onkivat kenkiä Pariisin yllä, kesäpäivä on rönsyilevä ja heleä, naisen silmissä on odotus ja arvoitus.
Seinäjoella osoitteessa
Kalevankatu 5
elokuun ajan ma-pe klo 16 – 19,
la-su klo 12 – 15
Taiteilija on itse paikalla joka päivä.
Torstaina 20.8. klo 18
keskustelen Eilan kanssa
avoimessa yleisötilaisuudessa elämästä, ikääntymisestä ja taiteesta logoterapeuttisesta näkökulmasta.
Ajattelin kysyä ainakin näitä:
Eläkkeellä työstä, mutta ei elämästä – mikä tuo päiviin merkitystä?
Mikä on taiteen tarkoitus taiteilijan elämässä?
Mitä taide voi antaa katsojan elämään?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti