30. tammikuuta 2016

Tupakkamakasiinilla muistoja verestämässä


Lähdimme ystäväni Vuokon kanssa viettämään lauantaipäivää Pietarsaareen. Siellä kaupunginmuseon Tupakkamakasiinissa on avattu viestintäteknologiaa esittelevä näyttely. Olen keräämässä aineistoa viestinnän kehittymisestä viimeisten sadan vuoden ajalta, joten näyttely osui juuri sopivaan ajankohtaan.

Näyttely on mainio kooste puhelinten, tietokoneiden ja radiolaitteiden historiasta. Vanhat radiot, puhelimet ja kirjoituskoneet koristeellisine muotoineen ovat silmää hivelevän kauniita. Samaa ei voi sanoa vanhoista kulmikkaista sähkökirjoituskoneista eikä pieniruutuisista linnunpöntön näköisistä tietokoneista. Sellaisilla olen kuitenkin työurani alkuaikoina kirjoittanut. Ensimmäinen tietokoneeni oli muuten MikroMikko, ja muistan vieläkin, kun se asennettiin.

Matkapuhelinten kehittyminen kuusikiloisista möhkäleistä tähän päivään käy hauskasti selville näytekappaleista ja niiden esittelyteksteistä.

Tavallisista kotipuhelimista löysimme pari omista lapsuudenkodeistamme tuttua mallia. Itseäni sykähdytti nähdä Ericssonin punainen Cobra - minulla oli Cobra Helsingissä ensimmäisessä omassa kodissani. Olisin voinut puhua puhelimessa vain siitä ilosta, että se oli mielestäni niin upeasti muotoiltu!

Näyttelyn mielenkiintoista antia oli myös Yleisradion studiovälineistö aikojen takaa. Radiotoiminta sai oikeastaan alkunsa radioamatöörien harrastuksen vauhdittamana. O.Y. Suomen Yleisradio – A.B. Finlands Rundradio -yhtiön perustava kokous pidettiin Helsingissä 29. toukokuuta 1926. Ensimmäisen radio-ohjelmansa yhtiö lähetti 9. syyskuuta. Ylen vakinaiset televisiolähetykset alkoivat 1. tammikuuta 1958 nimellä Suomen Televisio.

Kampea kiertämällä sai yhteyden puhelunvälittäjään.

Tahtoo tällaisen.



Hyödyllisiä ohjeita radiolähetyksessä esiintyvälle. "Painakaa tarvittaessa yskänappia."









Radiokaunotar 1930-luvulta
Pietarsaaressa ensimmäinen radiolähetys 7. toukokuuta 1926 kuului 200 metrin päähän radiomastosta.

Näyttelyn jälkeen olimme sen verran nälkäisiä, että siirryimme Jaakonkadun toiselle puolelle lounaalle viehättävän Hotel Epoquen ravintolaan. Hotel Epoque on perustettu 1900-luvun Tullipakkahuoneen rakennukseen. 

Noutopöydästä poimimme alkupalaksi hyvät salaatit ja aivan ihanaa savustettua siikaa. Pääruokana oli lämmintä savulohta sekä häränpaistia punaviinikastikkeessa. Jälkiruoaksi tarjottiin hedelmäsalaattia ja fariinisokerilla leivotut blondiet (eli mukaillut browniet). Blondiet olivat todella herkullisia ja niin makeita, että minun piti vähän jättää. Mutta Vuokko söi kaksi.

Ravintolasali oli viihtyisä ja valoisa, tunnelmallinen ja moderni yhtä aikaa. Siksi kai viihdyimme pitkään jälkiruoan ja kahvin jälkeenkin ja puhelimme kaikenlaisia. Tyttöjen juttuja.


Lounas oli houkutellut useita seurueita paikalle.
Löysin kuitenkin kuvakulman, jossa en häirinnyt muiden ruokarauhaa.





Näyttely CQ CQ – Kommunikationsteknik – Kommunikaatiotekniikka 22.1.–2.3.
Tupakkamakasiini, Jaakonkatu 9, Pietarsaari

Avoinna joka päivä klo 12–16, keskiviikkoisin myös 18–20.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti